Kanta.fi: Viron kansalaiset voivat nyt ostaa Suomesta lääkkeitä kotimaansa sähköisellä reseptillä
1.6.2020
Viro on ensimmäinen maa, jonka kansalaiset voivat hankkia Suomesta lääkkeitä omassa kotimaassaan määrätyllä sähköisellä reseptillä. Vähitellen eurooppalainen sähköinen resepti otetaan käyttöön myös useissa muissa Euroopan maissa.
Virolainen sähköinen resepti toimii kaikissa Suomen apteekeissa. Jotta lääkkeet saa, apteekissa pitää asioida itse ja mukaan tarvitsee kuvallisen henkilöllisyystodistuksen.
– Suomessa on tälläkin hetkellä sellaisia Viron kansalaisia esimerkiksi työnsä vuoksi, joilla voi olla tarve käyttää omassa kotimaassaan määrättyjä reseptejä, kertoo asiakkuusvastaava Sini Palo Kelan Kanta-palveluista. Laajemmin virolaiset hyötyvät muutoksesta siinä vaiheessa, kun matkustaminen maiden välillä palaa normaaliksi.
Suomalaisella sähköisellä reseptillä on voinut ostaa lääkkeitä Virosta ja Kroatiasta viime vuodesta saakka.
– Suomalaisella reseptillä Virossa ostetaan lääkkeitä tälläkin hetkellä lähes päivittäin. Ennen rajojen sulkemista ostoja oli noin 20 päivässä, Sini Palo sanoo.
Rajoituksia lääketurvallisuuden varmistamiseksi
Suomesta ei voi ostaa virolaisella reseptillä huumausaineita eikä tiettyjä, pääasiassa keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä. Apteekki toimittaa lääkkeet Suomen lainsäädännön mukaisesti.
Eurooppalaisen sähköisen reseptin käyttö laajenee vähitellen
Useat maat ovat nyt kiinnostuneita eurooppalaisesta sähköisestä reseptistä. Sen käyttöönottoa valmistelevat tällä hetkellä Portugali, Ruotsi, Puola, Irlanti ja Tšekki. Jokainen maa päättää itse käyttöönoton aikataulusta
Lähde: Kanta.fi
Ajankohtaiset artikkelit
- Kumppanit toivovat selkeää asiakasviestintää ulkomailla annetun hoidon korvauskriteereistä12.12.2024
- EU-terveydenhoito.fi-sivustoa kehitetään – testasimme sivustoa verkkosivukäyttäjien kanssa9.12.2024
- Kela: Suomalaisten hoitoon hakeutuminen ulkomaille ei ole yleistynyt sairaanhoidon kustannusten korvausmallin myötä4.12.2024
- Lue lisää