Mitä vuoden 2018 tilastot kertovat rajat ylittävästä terveydenhuollosta?
3.7.2019
Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspisteen ja Kelan kokoamat rajat ylittävän terveydenhuollon tilastotiedot vuodelta 2018 ovat valmistuneet. Voit tutustua tilastoihin yhteyspisteen Slideshare-tilillä.
Tilastot osoittavat, että asiakkaiden maksamat välttämättömän hoidon kustannukset EU-alueella laskivat edeltävään vuoteen nähden. Vuonna 2018 asiakkaat maksoivat välttämättömän hoidon kustannuksia noin 2,4 miljoonaa euroa, kun vuonna 2017 kustannukset olivat 4,9 miljoonaa euroa. Vastaavasti myös asiakkaille myönnettyjen korvausten määrä laski 1,8 miljoonaan aiemmasta neljästä miljoonasta.
EU-alueella annetun fysioterapian sekä lääkkeiden ja lääkärinpalkkioiden kustannukset puolestaan nousivat hieman edeltävään vuoteen verrattuna. Kustannukset voivat liittyä joko äkillisen sairastumisen tai omatoimisen hoitoon hakeutumisen tilanteisiin. Vuonna 2018 asiakkaat maksoivat esimerkiksi lääkärinpalkkioita 708 000 euroa ja vuonna 2017 548 000 euroa. Lääkärinpalkkioista myönnetyt korvaukset nousivat 88 000 euroon edellisvuoden 85 000 eurosta.
Viro, Saksa ja Espanja edelleen suosituimmat maat
Viro on edelleen selkeällä kärkisijalla omatoimisen hoitoon hakeutumisen kohdemaiden joukossa. Saksa on kasvattanut suosiotaan viime vuosina ja kipusi nyt toiselle sijalle. Espanja täydentää kärkijoukkoa kolmantena. Kärkikolmikko on siis pysynyt samana kuin vuonna 2017, ainoastaan sisäinen järjestys on vaihtunut.
EU-alueen ulkopuolisista maista suomalaiset ovat käyttäneet eniten Thaimaan terveyspalveluja. Kärkikolmikossa olivat lisäksi Yhdysvallat ja Turkki. Näissä maissa asiakkaiden itsensä maksamat kokonaiskustannukset olivat kuitenkin edeltävää vuotta huomattavasti pienempiä. Vuonna 2018 asiakkaat maksoivat esimerkiksi Thaimaassa sairaanhoitokustannuksia alle miljoonan (683 000 euroa), kun vuonna 2017 summa oli noin 1,5 miljoonaa euroa.
EU- ja Eta-maissa ja Sveitsissä annettavaa hoitoa varten myönnetyissä ennakkolupien määrässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Vuonna 2018 ennakkolupia myönnettiin 215 kpl, ja vastaavasti vuonna 2017 lupia myönnettiin 200 kpl.
Eurooppalaisten sairaanhoitokorttien määrä jatkaa tasaista kasvuaan. Vuonna 2018 Kelan myöntämiä eurooppalaisia sairaanhoitokortteja oli lähes kahdella miljoonalla henkilöllä.
Vuosien keskinäinen vertailu haasteellista
Tilastoja tulkitessa on muistettava, että rajat ylittävän terveydenhuollon kustannuksia on vaikea kohdistaa tietylle vuodelle ja tämä vaikeuttaa vuosien keskinäistä vertailua. Asiakkaiden on mahdollista hakea korvauksia ulkomailla annetusta hoidosta jopa puoli vuotta annetun hoidon jälkeen. Lisäksi hakemusten käsittelyssä voi olla jonoa. Myös valtioiden välisissä sairaanhoidon kustannusten korvaamisissa korvauspyynnöt liikkuvat viiveellä. Lukuja tarkastellessa on myös syytä huomioida, että euromääriin vaikuttaa suoraan se, millaista hoitoa ulkomailla on saatu. Jo yksittäisen potilaan saama erityisen kallis hoito voi nostaa korvausten määrää tietyssä vuosisarakkeessa.
Ajankohtaiset artikkelit
- Kumppanit toivovat selkeää asiakasviestintää ulkomailla annetun hoidon korvauskriteereistä12.12.2024
- EU-terveydenhoito.fi-sivustoa kehitetään – testasimme sivustoa verkkosivukäyttäjien kanssa9.12.2024
- Kela: Suomalaisten hoitoon hakeutuminen ulkomaille ei ole yleistynyt sairaanhoidon kustannusten korvausmallin myötä4.12.2024
- Lue lisää