Miten sinne hoitoon oikein pääsee ulkomailla ja muita pohdintoja terveyspalveluista
19.7.2017
Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspiste kysyi kesäkuussa terveyspalvelujen käyttöön liittyviä tietotarpeita ja kokemuksia. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa asiakkaiden tarpeita ja toiveita yhteyspisteen viestinnän ja Hoitopaikanvalinta.fi-verkkopalvelun kehittämiseksi.
Kyselyyn vastasi yhteensä 96 henkilöä. Vastanneista 37 % kertoi, että oli joko itse käyttänyt, tai läheinen oli käyttänyt terveyspalveluja ulkomailla. Vastaajista 40 % oli tarvinnut tai etsinyt tietoa oman tai läheisen sairauden hoitamiseksi ulkomailla. Vain 24 % arvioi tietonsa terveyspalvelujen käytöstä ulkomailla hyväksi tai erittäin hyväksi, kun 65 % arvioi tietonsa keskimääräiseksi tai sitä huonommaksi.
Hoitopaikat, kustannukset ja lääkkeet kiinnostavat ulkomaille matkaavia
Terveydenhoito muualla kuin Suomessa mietitytti erityisesti lomamatkaa sekä ulkomaille muuttoa suunnitellessa. Kolmannes vastaajista oli pohtinut aihetta myös ihan yleisesti.
Moni tunsi eurooppalaisen sairaanhoitokortin, mutta tiedot palvelujen käytöstä, hoito-oikeuksista ja kustannuksien korvaamisesta vaihtelivat. Vastaajat kaipasivat tietoa muun muassa paikoista, joissa eurooppalainen sairaanhoitokortti käy, hoito-oikeuksista, kustannusten korvaamisesta, hoitojen hinnoista ja lääkkeiden kuljettamisesta ja ostamisesta ulkomailla.
Vastaajia mietitytti myös, kuinka toimia sairastuessa ja miten tulla ymmärretyksi toisen maan sairaanhoidossa. Moni kaipasi myös maakohtaista tietoa eri maiden terveyspalveluista.
Tietoa etsitään ja löydetään netistä
Tavallisimmin tietoa etsittiin internetin hakukoneilla, Kelasta, eri viranomaisilta ja vakuutusyhtiöiltä sekä internetin keskustelupalstoilta. Puolet vastaajista toivoi saavansa tietoa internetistä ja heistä moni toivoi asiaan keskittynyttä sivustoa.
Iloksemme voimme todeta, että moniin vastaajia askarruttaneisiin kysymyksiin löytyy jo nyt tietoa Hoitopaikanvalinta.fi-sivustolta. Kehitämme vastausten perusteella sivustoa edelleen, jotta entistä useampi löytäisi helposti tarvitsemansa tiedon ja saisi ymmärrettäviä vastauksia kysymyksiinsä.
Onnittelut Ouluun, Turkuun ja Helsinkiin!
Kyselyyn yhteystietonsa jättäneiden kesken arvoimme kolme lahjakorttia päivittäistavarakauppaan. Onnekkaat terveiset lähtevät Ouluun, Turkuun ja Helsinkiin. Otamme voittajiin yhteyttä henkilökohtaisesti. Kiitos kaikille kyselyyn vastaajille!
Viisi tärppiä – tutustu näihin ennen ulkomaanmatkaa tai muuttoa
- Maakohtaisilta sivuiltamme löydät tietoa terveyspalvelujen käyttämisestä, maksuista, terveydenhuollon viranomaisista sekä yleisesti hoidon antamiseen ja saamiseen liittyvistä seikoista yli 50 maassa.
- Eurooppalainen sairaanhoitokortti, mitä sillä saa?
- Mitä korvauksia voin saada ulkomailla annetusta hoidosta?
- Tarvitsen lomalla lääkkeitäni, miten voin viedä lääkkeitä ulkomaille?
- Voinko hakeutua toiseen maahan käyttämään terveyspalveluja, siis muutenkin kuin jos sairastuisin äkillisesti?
Ajankohtaiset artikkelit
- Kumppanit toivovat selkeää asiakasviestintää ulkomailla annetun hoidon korvauskriteereistä12.12.2024
- EU-terveydenhoito.fi-sivustoa kehitetään – testasimme sivustoa verkkosivukäyttäjien kanssa9.12.2024
- Kela: Suomalaisten hoitoon hakeutuminen ulkomaille ei ole yleistynyt sairaanhoidon kustannusten korvausmallin myötä4.12.2024
- Lue lisää